En ole kirjoittanut hetkeen. Tai oikeastaan olen kirjoittanut paljonkin, mutta vähemmän itsestäni, rajatusti omasta olemisestani, ripotellut korkeintaan mainintoja sinne tänne, vilahduksina lempeydestä ja helähdyksinä naurusta. Olen elänyt muiden tekstejä ja luonut omiani oleviksi, mutta sanonut vähemmän virtaavasta olemisesta, taipumisesta, kirkkaudesta. Silti olen pohtinut paljon olemista tai olemisen vaikeutta, tunnustellut sormin olemiseni rajoja ja yrittänyt varmistaa,…

Saapuminen on vaikeaa. Jos on kiinnittynyt jatkuvaan tulemiseen, muodonmuutokseen, keikauksiin yhdestä toiseen, on vaikeaa ottaa vastaan tila, jossa ollaankin yhdessä ja samassa ainakin tovi. Ei tiedä, missä kohtaa lopulta voikaan seisahtua, uskoa jonkin maalin ylittyneen. Sillä kyllähän vauhtiin turtuu ja kiintyy, se lupaa paljon, vaikkakin tulevaan päin kallistuen, ei vielä vaan kohta. Saapuminen täytyy siis…

Kun muutos on tulossa, se tuntuu kehossa ensin. Vaikkei uusi ole vielä saapunut ja arki jatkuu vielä hetken, huomaavat sormet ja varpaat jo, että kohta pitää tarttua johonkin vielä vieraaseen. Kehon ääriviivat irtoavat vähitellen ympäristöstään ja tuleva kumpuaa sisältä ulos, tuntuu iholla, vaikkei ole vielä täällä. Sitten on muutoksen hetkellä valmis siirtymään, kaartumaan tuuleen ja…

Kun elää vieraan keskellä, oppii esittämään itselleen kysymyksiä vieraudesta ja löytämään vierauden myös itsestään. Siis kun pysyvä katoaa, pitää kysyä, millaista on sitten oleminen murtovedessä, kahden välissä tai ei oikeastaan kahden vaan usean, määrättömyyden keskellä? Ja miten olla olemassa tällaisena, huokoisena, avoimena kysymyksenä? Kun oma oleminen juoksee suunnasta suuntaan, täytyy ehkä valita ykseydestä kieltäytyvä olomuoto,…

Syyslukukausi Yalessa alkaa olla lopussa, vaikka noin laskennallisesti Yhdysvaltain vuodestani on kyllä vielä yli puolet jäljellä. Loppuvuosi kuitenkin tuntuu jotenkin sopivalta hetkeltä vetää ainakin jotain jo yhteen, kun kalenteri kääntyy uuteen lukuun ja samalla alkaa väitöstutkimukseni neljäs ja (ehkä? toivottavasti?) viimeinen vuosi. Noin yleisellä tasolla syksy ja paluu Yhdysvaltoihin oli yllättävän hankala. Oma oletukseni etukäteen…

Elämä englanninkielisessä ympäristössä on taas syksyn aikana saanut minut pohtimaan kieliä ja kieli-identiteettejä. Tai ehkä ennen kaikkea sitä, mikä suomenkielisessä käsitteistössä määrittyisi vieraskielisyydeksi eli tässä yhteydessä englanninkielisyydeksi, kaikeksi siksi, mikä on siis vierasta ja kielellistä. Oikeastaan pohdintani lähti liikkeelle, kun huomasin yhtäkkiä ja yllättäen, ettei englanti olekaan enää itselleni vieras kieli. Oma suhteeni englantiin ei…

Olo on olemisesta sekava, joka suuntaan ryntäävä, pyörällä päästään ja jotenkin samalla selkeä. On niin paljon sanoja, käsissä pyörteileviä, mutta ne eivät karkaa, vaikkeivat asetu aloilleenkaan. Tökin osan niistä muotoonsa, riivin rivejä ruotuun, vaikka oikeasti riveille rakentuu vain kevyitä hahmotelmia siitä kaikesta, mikä seikkailee jossain tekstin seassa, edessä ja takana. Kutsun ja maanittelen ajatuksia esiin,…

Tällä Yhdysvaltain-keikalla blogin kirjoittaminen on ollut vähän tahmeampaa kuin viimeksi tai ainakaan mieleen ei ole tullut niin paljon täällä asumiseen liityvää kirjoitettavaa. Yksi syy siihen lienee ainakin se, että viime reissulla uutuudenviehätys innosti kirjoittamaan kaikesta nähdystä ja koetusta. Nyt kun moni asia on jo tuttu, omassa elinympäristössä ei ole enää niin paljon uteluttavia asioita, joita…

Tutkijuus edellyttää akateemista olemista, tutkimuksen edustaman henkisen ja älyllisen annin lisäksi myös kehollista läsnäoloa. Sivistyksen pitkät perinteet ovat usein erottaneet nämä toisistaan ja sallineet ainakin tietynlaisten mielten (tietynlaisissa kehoissa) vaeltaa vapaasti älyllisillä poluilla ja luoda totuuksiksi tunnustettuja lausahduksia. Sen sijaan ylikorostunut kehon olemassaolo on rajannut älyllisen mielen mahdollisuuksien ulkopuolelle naiset, rodullistetut ja muut, jotka länsimaisen…

Aloitin blogini kesällä 2021 juuri ennen ensimmäistä lähtöäni Yhdysvaltoihin jonkinlaisesta epämääräisestä sanomisen tarpeesta. Nyt pari vuotta myöhemmin sanomisen tarvetta löytyy edelleen ja sanottavaa on kertynyt jo viidenkymmenen tekstin verran! Kaikki tekstit täällä ovat syntyneet enemmän tai vähemmän hetkistä ja niiden taltioimisesta. Juuri mitään en ole suunnitellut etukäteen ainakaan kovin tarkasti, vaan antanut tekstin viedä ja…