Tällä Yhdysvaltain-keikalla blogin kirjoittaminen on ollut vähän tahmeampaa kuin viimeksi tai ainakaan mieleen ei ole tullut niin paljon täällä asumiseen liityvää kirjoitettavaa. Yksi syy siihen lienee ainakin se, että viime reissulla uutuudenviehätys innosti kirjoittamaan kaikesta nähdystä ja koetusta. Nyt kun moni asia on jo tuttu, omassa elinympäristössä ei ole enää niin paljon uteluttavia asioita, joita käsitellä kirjoittamalla. Toisaalta myös kun oma välitön ympäristö ei tällä kertaa ole osa omaa väitöstutkimusta, tulee sitä ehkä katseltua vähän vähemmän yksityiskohtaisella otteella. En kirjoita ainakaan suoraan Yalen menneisyydestä, joten Yalesta on helpompi ottaa vastaan vain nykyhetki pohtimatta liikaa, mitä oli ennen. Harvardissa tuntui, että katsoin jatkuvasti kahtaalle, kun nykyhetken lisäksi yritin hahmottaa, mitä yhteyksiä nykyhetken ja 1900-luvun vaihteen välillä on.

Koska tällä kertaa oma tutkimukseni on myös kirjoitusvaiheessa, ei kirjoittaminen senkään takia huvita niin kovasti sen ulkopuolella. Toki suomeksi kirjoittaminen on aina ihanan helppoa eikä synonyymisanakirjaa tarvitse kuluttaa yhtä paljon kuin englanniksi. Kuitenkin alun tahmeuden (=kun sanat eivät tahtoneet tulla mieleen millään kielellä) myös englanti on alkanut loksahdella taas paikoilleen hetken lämmittelyn myötä. Olen myös kehittynyt sanavarkaana. Napsin muiden teksteistä sanoja omiini etenkin englanniksi, kun joku toinen on löytänyt sanoissaan oikeat sävyt ja nyanssit (toim. huom. toki aina kaikenlaiset tieteelliset viittauskäytännöt huomioiden – en vie muilta sisältöä, vaan pilkon lauseet osiin ja otan sanan sieltä, sanan täältä).

Noin yleisesti olen havainnut, että väitöskirjaa kirjoittaessa paras ratkaisu on, ettei ajattele kirjoittavansa väitöskirjaa. Väitöskirja kun sisältää käsitteenä kuumotusta aiheuttavan sanan KIRJA, ja jos haluaa kirjoittaa KIRJAN, liiallinen tietoisuus omasta tekemisestä on pahasta. Kirjoittamista on helpompi lähestyä, kun ajattelee pientä palasta kerrallaan ja muutenkin yrittää ottaa tekstin tuottamisen prosessina. Joku viisas on muistaakseni minullekin joskus kertonut, ettei kirjoittaessa mikään osa tekstistä ole oikeastaan täysin valmis ennen kuin koko kokonaisuus on valmis, ja tämän olen nyt ehkä vähitellen sisäistänyt. Keskeneräisyyttä pitää siis sietää, mutta se on jostain kulmasta katsottuna ihan helpottavaa, kun ensin voi vain yrittää tehdä jotain ja sitten kehittää tehtyä vähän pidemmälle.

Ainakin toistaiseksi itselleni sopivaksi kirjoitusrytmiksi on muodostunut jotensakin se, että työskentelen aamupäivät kotona pääosin kirjoittamisen parissa ja iltapäiviksi siirryn joko kirjastoon (suosikkini tällä hetkellä on Irving S. Gilmore Music Library. Myös Law Schoolin kirjasto on hieno, mutta itse Sterling Library ei yliopiston ”pääkirjastona” vedä vertoja Harvardin Widener Librarylle. Kumpikin on arkkitehtonisesti hieno, mutta Widenerin lukusali on toistaiseksi ylivoimainen) tai työpisteelleni politiikan tutkimuksen laitokselle. Siellä joko jatkan kirjoittamista tai luen lähteitä tai tutkimuskirjallisuutta tai säädän jonkun muun tekemisen parissa. Luettavaa tutkimuskirjallisuutta on kertynyt kiitettävästi ja olen myös hankkinut ahkerasti second hand-kirjallisuutta, jota on täällä sekä a) saatavilla että b) saatavilla halpaan hintaan. Sen kuljettaminen Suomeen ensi keväänä on tulevaisuuden onglema.

Materiaalin määrä sekä lähteiden että tutkimuskirjallisuuden saralla on myös oma lukunsa, mutta tässä viitteidenhallintajärjestelmä on osoittautunut isoksi avuksi. Siirryin Zoterosta EndNoteen joskus kesällä, kun en koskaan oppinut käyttämään Zoteroa kunnolla ja koska EndNote tuntui järjestelmänä käyttäjäystävällisemmältä. Siellä olen järjestellyt väitöstutkimukseni tutkimuskirjallisuuden suunnilleen lukukohtaisesti, joten jokaisen luvun kohdalla on helppo tarkistaa, mikä kaikki olikaan kyseisen aiheen kohdalla relevanttia kirjallisuutta. Lähteet puolestaan olen koonnut alusta saakka Exceliin, johon täydentelen kunkin kokoelman avainsisältöjä sitä mukaa, kun lähteitä luen. Siispä jotensakin johdonmukaisesta aineistonhallinnasta on iso apu kirjoittamisessa, vaikka siinä(kin) taitaa olla yhtä monta tapaa kuin on kirjoittajaa.

Toistaiseksi tavoitteenani olisi saada yhteensä kolme käsittelylukua suunnilleen kasaan tämän vuoden puolella ja ainakin toistaiseksi tämä vaikuttaisi ihan realistiselta. Keväälle jäävät luvut odottavat vielä hahmotteluaan, mutta jotain ajatuksia niihinkin on jo kasassa.