Tutkijuus edellyttää akateemista olemista, tutkimuksen edustaman henkisen ja älyllisen annin lisäksi myös kehollista läsnäoloa. Sivistyksen pitkät perinteet ovat usein erottaneet nämä toisistaan ja sallineet ainakin tietynlaisten mielten (tietynlaisissa kehoissa) vaeltaa vapaasti älyllisillä poluilla ja luoda totuuksiksi tunnustettuja lausahduksia. Sen sijaan ylikorostunut kehon olemassaolo on rajannut älyllisen mielen mahdollisuuksien ulkopuolelle naiset, rodullistetut ja muut, jotka länsimaisen miehisen täysivaltaisen sivistyksen ihanteissa on rajattu kategoriaan ”ei aivan ihminen” (engl. not-quite-human, käsite lainattu feministifilosofi Rosi Braidottilta).

Feministinen tutkimusote kuitenkin kiistää kehon ja mielen erillisyyden ja osoittaa, kuinka niiden erottelu on palvellut tietynlaisten kehojen ylivallan piilottamista ja suojellut tietynlaisen tiedon valtaa. Siispä feministisestä näkökulmasta akateeminen oleminen ja kaikenlainen tietäminen on auttamatta yhtä aikaa kehollista ja mielellistä, siinä ovat läsnä yksilölliset ja yhteisölliset kehollisen olemisen mahdollisuudet ja rajat ja jonnekin kehomielen/mielikehon tienoille paikantuvat tunteet, kokemukset, epävarmuudet, varmuudet, mahdollisuudet ja mahdollisuuksien rajat.

Mitä kaikkea tällainen feministinen oleminen voi sitten tarkoittaa? Ainakin se voi olla normeista kieltäytymistä, läsnäoloa kaikkine puolineen, hienovaraista kuuntelemista, empatiaa, katseen ulottamista myös itsen ulkopuolelle, tilan ottamista ja tilan antamista ja tilan luomista, tekemisen ja tekemättä jättämisen ristivetoa, kuitenkin aina muutokseen pyrkimistä ja jonkinlaista yhdenvertaisuuden rakentamista pala palalta. Feministinen oleminen ei edellytä valmiutta tai täysinoppineisuutta, vaan se oikeastaan kiistää niiden mahdollisuuden ja niille annetun painoarvon ja iloitsee sen sijaan keskeneräisyydestä, yrittämisestä, epävarmuudesta.

Parhaimmillaan feministinen tutkimus ja feministinen oleminen tarjoaa siis tilan hengähtää ja helpottua, olla olemassa ilman vaatimuksia tai normeihin puristautumista. Hegemoniset sivistyksen ja sivistyneen olemisen normit voivat tuntua välillä musertavilta ja kuristavilta, kun omaa kehollista mieltä ja mielellistä kehoa ei saa niihin puristettua. Yhdysvaltalainen bell hooks onkin kirjoittanut teoriasta vapauttavana käytäntönä ja sitä feministinen tutkimus itselleni on – vapaampaa, moninaisempaa, helpompaa olemista.

Jatko-opintojeni alkuvaiheessa, kun tutkijuus astui osaksi virallista titteliäni, aloin pohtia sitä, millainen tutkija voisin olla tai haluaisin olla. Kun sittemmin olen löytänyt tieni yhä enemmän feminismiä ja feminististä pedagogiikkaa käsittelevien kirjojen ja artikkeleiden maailmaan, olen toistuvasti ilahtunut ja iloinnut siitä, kuinka moni on jo aiheesta jotain sanonut. Olen löytänyt itselleni omaa akateemista heimoa, josta osa on minulle tuttuja vain niminä tekstien yhteydessä, mutta joilta olen silti saanut valtavasti. Siispä feministinen oleminen on itselleni myös välttämättömän yhteistä ja yhteisöllistä, toisiin tukeutuvaa ja toisia tukevaa, sellaista olemista, jossa kukaan ei voi olla yksin, vaan jokainen tarvitsee toisia.