Nilkutushame ja muuta 1900-luvun alun muodista

”Mikäs tuo on? Hame nopeusrajoituksella!” (postikortti noin vuodelta 1911, lähde: WikiMedia Commons)

We ran to hobbles, were too wise to attempt really running in them. We would hobble in hobbles to the station week-end after week-end – when without loaf or thou, we found it “Paradise Enow.” – – We had hobbles for four years.

Me kiiruhdimme juosten nilkutushameiden pariin, mutta olimme kyllin viisaita yrittääksemme oikeasti juosta niissä. Nilkutimme nilkutushameissa asemalle viikonloppu toisensa jälkeen – kun meidän ei tarvinut kiirehtiä, se oli meistä nautinnollista. – – Käytimme nilkutushameita neljä vuotta.

Näin muisteli vuonna 1913 Bryn Mawrin yliopistosta valmistunut Sarah Atherton opiskeluaikansa muoti-ilmiöitä. Hobble tai hobble skirt, oman vapaan suomennokseni mukaan nilkutushame, sai nimensä askelluksesta, johon se käyttäjänsä pakotti. Sana hobble viittaa yleisesti hevosilla tai muilla kavioeläimillä käytettyihin jalkasiteisiin tai -rautoihin, joilla eläimen liikkumista rajoitetaan. Naisten muodissa nilkutuksen syynä olivat normaaliin askellukseen liian kapeat hameet tai, kuten yllä olevassa postikortissa, tavallisen hameen ympärille pyöräytetty nauha, joka niin ikään pakotti käyttäjänsä lyhentämään askelta.

Kun törmäsin kyseiseen tekstiin väitöstutkimukseni lähteitä lukiessa, en aluksi ymmärtänyt, millaisesta vaatekappaleesta oli kyse. Vähän asiaa selvitettyäni päädyin lukemaan maailman ensimmäisestä lentokoneen kyydissä olleesta naisesta, Edith Ogilby Bergistä, joka joidenkin tulkintojen mukaan toimi enemmän tai vähemmän vahingossa nilkutushameen luojana. Ogilby Berg tutustui lentokonetta kehittäneisiin Wrightin veljeksiin liike-elämässä toimineen aviomiehensä kautta ja päästessään nousemaan veljesten mukana yläilmoihin hän kietaisi hameensa ympärille nauhan estääksen helmojensa tuiverruksen tuulessa. Toisaalta muodin alkuperästä on muitakin eri tarinoita, mutta useimmat versiot kertovat varhaisista lentokoneista ja naisista niiden kyydissä sekä muotia popularisoineesta ranskalaisesta muotisuunnittelija Paul Poiret’sta. Muoti sai jalansijaa sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa, mutta se jäi melko lyhytikäiseksi 1910-luvun taitteessa.

Vaikken väitöskirjassani tutki suoranaisesti pukeutumista tai muotia, en toisaalta voi olla käsittelemättä myös niitä. Tutkimukseni sijoittuu sellaiseen ajalliseen risteyskohtaan Yhdysvaltojen historiassa, jossa ”biologialla” ja ihmiskunnan oletetulla rodullisella evoluutiolla perustellut yhteiskuntahierarkiat pyrkivät ylläpitämään ja suojelemaan valkoisten miesten valtaa, mutta jossa valkoiset naiset myös onnistuivat venyttämään naiseuden rajoja ja valkoisten naisten toimintamahdollisuuksia. Yhdysvalloissa niin sanotun ensimmäisen aallon feministit ja moniin eri järjestöihin järjestäytynyt naisasialiike ajoivat naisten äänioikeutta, yliopistokoulutuksen saaneet naiset laajensivat vähitellen naisten uramahdollisuuksia ja afroamerikkalaiset naisaktivistit puolestaan kritisoivat kiivaasti yhteiskunnan rodullista ja sukupuoleen perustuvaa epätasa-arvoa.

Aktivistien retoriikka naisten vapautumisesta ja vapauttamisesta toistui myös naiskehojen materiaalisen verhoilun kohdalla. Esimerkiksi erilaiset ja eri tarkoituksiin kehitetyt korsetit olivat arkipäiväinen osa naisten pukeutumista vielä 1900-luvun alussa, mutta kiihtyvässä tahdissa 1800-luvulta lähtien naisliikkeet sekä lääketieteen ammattilaiset olivat kiinnittäneet huomiota tapoihin, joilla ne rajoittivat kehoja, niille mahdollista liikettä että tuottivat mahdollisia terveyshaittoja. Toisaalta erilaisten liikuntaharrastusten lisääntyessä naiset loivat uusia, löyhempiä liikunta-asuja, jotka mahdollistivat myös hikiliikunnan, juoksemisen ja uimisen, vaikka korsetti niihin ajoittain vielä kuuluikin. Etenkin liikuntavaatteet tanssivat usein uuden ja vanhan, sopivan ja sopimattoman sekä käytännöllisen ja muodikaan rajoilla (tarkemmin aiheesta esimerkiksi uima-asujen kohdalla Lea Hannun vuoden 2021 gradussa).

Tämä ristiveto vapauden ja rajoitusten sekä uuden ja vanhan välillä tiivistyi Yhdysvalloissa New Woman-muodissa. Tämä ”uusi nainen” otti vapauksia vaikkapa juuri harrastamalla liikuntaa, opiskelemalla yliopistossa tai ylipäätään käyttäytyi tavoilla, jotka olivat selkeärajaisen ja kurinalaisen 1800-luvun puolivälin kasvateille vieraita. Etenkin naisten yliopistoissa naisilla oli monin tavoin uudenlainen tila leikitellä naisellisuudella ja siihen liitetyllä normistolla, kokeilla uusia rooleja opiskelijajärjestöjen johtajina ja poliittisten puheiden pitäjinä sekä pohtia, millaiset tulevaisuuden he haluaisivat itselleen rakentaa.

Ensiajattelemalta siis liikkumista rajoittava ja ontumiseen pakottava nilkutushame tuntuu etenkin yliopistokontekstissa ristiriitaiselta; miksi ihmeessä korseteista luopumisen aikana naiset halusivat vuorostaan sitoa jalkansa? Itse kuitenkin sanoisin, että kyseinen muoti sopii erinomaisesti aikaansa. 1900-luvun taite tai oikeastaan niin sanotun pitkän 1800-luvun (noin 1789-1914) loppu oli Yhdysvalloissa monien murrosten aikaa ja naisten asema oli yksi näistä murroksista. Kuten monien muidenkin murroskohtien kohdalla, ei kyseessä ole yksittäinen hetki tai suoraviivainen kehityskulku, vaan ennemmin rypäs tyyneen veteen heitettyjä pikkukiviä, joista jokainen luo omat aaltonsa, joiden väreet sotkeutuvat toisiinsa ja joista muodostuva kuva on aina omanlaisensa. Nämä väreet aina sitten jotenkin soljuvat toisiinsa ja ristiriitaisuudetkin löytävät yhtäaikaisen elintilansa, ennen kuin seuraava murros taas rikkoo pinnan.

Nilkutushame oli siis mielestäni yksi ääriveto uudesta kohti vanhaa. Se oli osa murrosta ja sen sisällä tapahtunutta leikittelyä, uuden ja vanhan ristivetoa sekä ajan naisten toteuttamaa naiseuden performanssia, josta löytyi tilaa monelle eri variaatiolle. Rajojen siirtäminen tai rikkominen edellyttävät rajoilla leikittelyä, paluuta kauas niiden luota takaisin hyväksyttyyn keskiöön sekä varovaista ujuttautumista niiden yli. Tähän myös Bryn Mawrin opiskelijat ja Sarah Atherton ystävineen ottivat osaa.

Lähteet:

Atherton, Sarah. 1913. ”Hobbles or Hoops? or, 1913 and Dress”, s. 74. Yearbook of Class of 1913, Bryn Mawr College.

David, Alison Matthews. 2017. Fashion Victims – Dangers of Dress Past and Present. Bloomsbury Visual Arts.

Fountainhead Antique Auto Museum, Fairbanks, Alaska. 2014. Edwardian Hobble Skirt https://www.youtube.com/watch?v=UzBlsQlEgIA katsottu 20.9.2022.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s