Kiire vie mukanaan

Näin käy kurpitsoille Halloweenin jälkeen.

Helsingin Sanomien Visio-liite nostatti monenlaista arvostelua, kun se alkoi ilmestyä alkuvuodesta. Yleensä välttelen tuota talouden ja teknologian pöhinää ja puhinaa pihisevää oranssinhehkuista lehteä, mutta silloin tällöin sekin yllättää. Visio julkaisi toissapäivänä artikkelin, joka käsitteli kiirettä ja sen imua osana työelämää lontoolaisten, vaativaa asiantuntijatyötä tekevien uratykkien kautta (HS/Veera Luoma-aho 8.11. Flow’n pimeä puoli).

Jutun ytimessä oli tutkimus, jonka mukaan kyseiset asiantuntijat eivät edes yrittäneet tasapainottaa työtä ja vapaa-aikaa, vaan kiireen tuottaman aikaansaavuushuuman tavoittelu meni oman jaksamisen ja usein myös perheen edelle sekä määritteli kaikkea harrastuksista elämän kokonaisvaltaiseen aikatauluttamiseen. Ja oi miten hyvin tunnistinkaan kaikesta tästä osin itseäni, mutta ennen kaikkea palasia siitä työkulttuurista, jonka olen Harvardista löytänyt.

Artikkelissa käsitellyn tutkimuksen mukaan kiireen tunnun tavoittelu liittyi toisaalta statuksen rakentamiseen, mutta toisaalta kiire optimaalisella tasolla addiktoi, kun se tuotti mielihyvää ja tunteen kaikkivoipaisesta aikaansaavuudesta. Lisäksi vaikka artikkelissa tätä ei mainittu, yhdistäisin itse kiireen kyseisessä ympäristössä myös tietynlaisen yhteiskunnallisen eliittiryhmän itseymmärryksen rakentamiseen. Tuossa itseymmärryksessä tie harvalukuiseen menestyjien joukkoon kulkee huippuoppilaitoksiksi itseään tituleeraavien koulujen kautta ja rakentuu jatkuvien saavutusten kautta – näin saavuttamista ei voi lopettaa ilman, että putoaa pois menestyjien kultakerhosta. Epäonnistujaksi leimautuminen ei puolestaan tunnu mahdolliselta, kun koko identiteetti on rakennettu onnistumisen pohjalle.

Harvardissa kiireen tunnun luovat niin ikään kaikkialla leijailevat, mutta usein ääneen lausumattomat paineet onnistumisesta. Jo yliopiston nimi herättää heti mielleyhtymän eksklusiivisuudesta, pienestä valittujen älykköjen joukosta, jossa jokaisella on potentiaalia muuttaa maailmaa. Kun on päässyt tähän joukkoon mukaan tai edes sen liepeille, tulee yltää tämän mielikuvan tasolle, osoittaa oma erityislaatuisuutensa ja jatkaa onnistumista, kun on tähän menestyjien kerhoon päässyt. Jo sisäänpääsy on vaatinut monilta vuosikausien kiirettä lapsuudessa ja teini-iässä, eikä kuvioon sovi se, että luopuisi kiireen ja saavuttamisen imusta juuri kun on vääntänyt Harvardin rautaportit auki.

Vaade menestymisestä on usein monialainen: ei riitä, että hallitsee oman tieteenalansa sisällöt tai että menestyy opinnoissa, vaan täytyy myös näyttää ja kuulostaa menestyjältä. Täytyy olla oikeanlainen sanavarasto, jatkaa henkeä salpaavia ja silmiä pyöristäviä saavutuksia myös harrastusten parissa ja mielellään myös uhkua itsevarmuutta elämän joka saralla. Koko prosessin tavoitteena ei ole pelkästään oman uran luominen, vaan kokonaisen menestyjän identiteetin tavoittelu. Tälle identiteetille perustuu osin myös menestys tulevalla työuralla – Harvardin lumo työnantajien silmissä perustuu siihen, että jo sisäänpääsy Harvardiin on osoitus tietynlaisesta erinomaisuudesta ja kyvystä olla menestyjä.

Näihin vaatimuksiin on helppo ajautua mukaan. Pirulle on helppo antaa koko oman jaksamisen käsi, kun Harvardissa vierailevana tutkijana olemisen ainutlaatuisuus tulee iholle ja käskee ottamaan tilaisuudesta kaiken mahdollisen irti. Tulee olla vähintään yhtä hyvä kuin muut, hallita samat käytöskoodit ja asettaa menestyminen elämän keskiöön, mikä tuntuu samaan aikaan stressaavalta ja ihanalta – aivan kuten lontoolaisten huippuasiantuntijoiden kohdalla. Kiireen imu vie mukanaan, tuo tunteen aikaansaavuudesta ja kaikkivoipaisuudesta ja samalla uuvuttaa.Vaativuus itseä kohtaan on helppo tie myös siksi, että väitöskirjatutkijana vaatimukset ja odotukset omaa työtä kohtaan ovat varsin epämääräisiä ja hahmottomia. Kun työtä ohjaa pelkästään se tavoite, että neljän vuoden työn jälkeen pitelee käsissään itse kirjoitettua kirjaa, on kunkin työpäivän konkretia hankala hahmottaa ja rima asettuu lähes automaattisesti katon korkeudelle.

Kiireiden keskellä kirjoittaja on kuitenkin ehtinyt löytää tasapainoa elämäänsä harrastamalla ensi kertaa lukion jälkeen joukkueurheilua, testaamalla erilaisia pumpkin spice-tuotteita sekä nauttimalla erittäin lämpimästä ja aurinkoisesta marraskuusta.

One Comment Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s