Miten työstä pitäisi puhua?

Harvardin yliopistossa opetus- ja tutkimustehtävissä työskentelevien opiskelijoiden liitto HGSU-UAW järjesti lakon muutama viikko sitten osana parempien työehtojen neuvotteluprosessia. Liiton nimen loppuosa kertoo yhdysvaltalaisen työmarkkinajärjestelmän erikoisuuksista: Harvardissa työskentelevät opiskelijat kuuluvat United Auto Workers-liittoon, joka on laajentunut teollisuustyöntekijöiden etujen puolustamisesta myös korkeakoulutettujen puolesta toimimiseen.

Ystäväni tietävät, että puhun kovin mielelläni työstä, oli kyseessä sitten oma työni, muiden työt tai työelämä ylipäätään.

Onneni on ollut työskennellä monissa erilaisissa tehtävissä sekä tuntea valtavan älykkäitä, osaavia ja monin tavoin mahtavia ihmisiä, jotka ovat muokanneet omia ajatuksiani työstä, työurasta ja sen tavoitteista, mahdollisuuksista ja mahdottomuuksista. Siksi vähitellen työn rakenteet, omien arvojen ja työn yhteensopivuus, taloudellinen toimeentulo sekä oman ajan käyttö ovat aiheina muovautuneet itselleni kovin tärkeiksi, sillä niihin sisältyy valtavasti tasa-arvokysymyksiä ja etenkin työpolun alkuvaiheessa kipuilua ja uskallusta tehdä isoja valintoja. Nämä teemat heijastuvat vahvasti omaan elämääni ja löydän niiden eri sävyjä laajasti myös lähipiiristäni.

Oma suhteeni työhön ja yhteiskunnassa käytävän työpuheeseen on puhumisinnostani huolimatta varsin kaksijakoinen. Toisaalta innostun valtavasti haasteista ja nautin menestyspuheesta, tarkasti määritellyistä tavoitteista, merkityksellisyyden etsimisestä ja omanlaisen työuran tavoitteellisesta rakentamisesta. Luen artikkeleita huippusuorituksista, rohkeudesta ja pärjäämisestä myös niissä tilanteissa, kun olosuhteet eivät ole olleet tukena, ja löydän niistä inspiraatiota, motivaatiota ja toki myös paineita pärjätä samalla tavalla itsekin. Kuten edellisessä tekstissäni Kiire vie mukanaan totesin, oman identiteetin rakentaminen onnistumisten kautta on samaan aikaan kovin helppoa ja koukuttavaa sekä uuvuttavaa. Onnistuminen tekee näkyväksi: uratarinoita kerrotaan joko heistä, jotka ylsivät huippusuorituksiin nopeimmin, nuorimpina, kaikki odotukset ylittäen, ylivoimaisimmin, tai heistä, jotka epäonnistumisten kautta ovat selvinneet voittoon ja lopulta siis onnistuneet.

Toisaalta kuitenkin menestyksen ja merkityksellisyyden tavoittelun auttamaton yksilökeskeisyys, hedonistinen oman navan ympärillä pyöriminen ja usko siihen, että kuka tahansa voi onnistua kunhan vain vähän yrittää, ovat arvoina luotaantyöntäviä. Puhe menestyksestä liittää liian usein ihmisarvon urasaavutuksiin ja karrikoiden olettaa, että kaikki menestyminen on itse ansaittua ja kaikki epäonnistuminen itse aiheutettua. Menestyminen myös määritetään käsitteenä kovin tiukkarajaisesti eri onnistumisten lähtökohdat unohtaen ja palkkakuitin summaa tuijottaen. Uratarinoissa eivät juuri puhu ne, jotka eivät tähtää menestykseen, palkankorotuksiin tai aina vain korkeampaan asemaan, jotka ovat samassa työssä vuosia, joille työn merkityksellisyys antaa luvan pysyä paikoillaan tai jotka etsivät elämänsä merkityksen muualta kuin työstä. Myös sen pohtiminen, mitä oma työ tai oma menestys tarkoittaa tai tuo muille, jää usein hiljaiseksi sivujuonteeksi. Henkilöbrändien aikakaudella on hyvä eritellä välillä itselleen, tuottaako työ tai uralla eteneminen vaikkapa oikeudenmukaisuutta, hyvinvointia, kestävää tulevaisuutta tai laajempia valinnanmahdollisuuksia jollekulle muulle.

Auringonlasku ja Bostonin Long Warf

Työ- ja urapuheen monipuolistaminen on tärkeää etenkin työuran alkuvaiheessa olevien kannalta: kun oma polku on vasta alussa ja paine oman aseman varmistamisesta epävarmoilla työmarkkinoilla on kova, vertaa itseään auttamatta niihin kertomuksiin, joita ympärillään kuulee. Kuten aina, vertauskohtien moninaisuus ja moniäänisyys antaa eri tilanteissa oleville ja eri taustoista tuleville mahdollisuuden samaistua ainakin johonkuhun sekä ymmärryksen siitä, mitä vaihtoehtoja on olemassa. Tärkeää on myös ymmärtää, että julkisuuteen nostettujen huippuonnistumisten taustalla on usein (yhtään onnistujia vähättelemättä) yhdistelmä vakaata lapsuutta, henkilökohtaisia ominaisuuksia, koulussa rakennettua itsetuntoa, onnekkaita sattumuksia, perittyä sosiaalista ja kulttuurista pääomaa sekä ympäriltä opittua ymmärrystä siitä, mikä kaikki on ylipäätään mahdollista.

Itselleni tärkeä arvo omassa työssäni tutkijana on sekä tutkimukseni että kaiken sen ohella tekemäni välityksellä avata sitä, millaista on olla tutkija, millaista on olla nuori tutkija, miten koulutuksen tuottama pääoma rakentuu, keillä on sitä mahdollisuus hankkia ja millaisia rajoja koulutukseen, yliopistoihin ja työmaailmaan on tietoisesti ja tiedostamatta rakennettu. Ihan vain siksi, että harva asia on ollut minulle yhtä merkityksellinen ja koko elämänkatsomukseeni vaikuttava tekijä kuin oma koulutukseni, ja kun kerran akateeminen pelikenttä on opettanut minut keskustelemaan kaikesta mahdollisesta, en osaa olla siitä enää hiljaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s