Kuulumisia ja kummallisuuksia Yhdysvalloista

Lähimmän ison marketin hyllystä löytyi sekä ruotsalaisia että suomalaisia tuotteita, vaikka hapankorpun nimeäminen ”Finn crispiksi” on jotenkin hellyyttävän amerikkalaista.

Viimeiset pari kuukautta olen ollut oman elämäni antropologi.

Kun muuttaa uuteen ympäristöön, uusien ihmisten keskelle, kauas pois omista tutuista kaduista ja tavoista olla olemassa, päätyy auttamatta tarkkailijan asemaan. Täytyy oppia tunnistamaan käytösmalleja, keskustelemaan oikealla tavalla ja sulautumaan ainakin jotensakin joukkoon. Samalla tulee huomanneeksi, miten jotkut aiemmin tavallisuudessaan huomaamattomat rituaalit ja tavat toimia herättävät ikävää poissaolollaan. Oi kuinka voikaan kaivata jo hintaan sisältyvää arvolisäveroa ja asiakaspalvelutyöntekijöiden edes jotensakin kohtuullista palkkatasoa!

Näin parin kuukauden ulkosuomalaisuuden jälkeen olen koonnut yhteen muutamia hajahuomioita siitä, miten elämä täällä Yhdysvalloissa on yllättänyt, ärsyttänyt tai pistänyt pohtimaan syntyjä syviä. Vaikka oma suhteeni suomalaisuuteen on usein toisaalta varsin itseironinen, toisaalta yleisen nationalismikriittinen, olen täyttänyt kiitettävällä tavalla stereotypian suomalaisesta, joka ulkomailla innostuu pienistäkin viittauksista tuohon Suomeksikin kutsuttuun maa-alueeseen. Toisaalta myös monet kummallisilta tuntuneet yhdysvaltalaiset tavat ja tottumukset ovat erilaisuudessaan tallentuneet muistiin ja puhelimen kuva-albumiin.

Mitä kaikkea kummallista viime kuukausiin on siis mahtunut?

Paikallisen monikulttuurisen siirtolapuutarhan kyltistä löytyi tuttu lippu.

Ruokakauppassa käyminen uudella mantereella on oma kokemuksensa. Asun alueella, jota suomalaisittain voisi kutsua punavihreäksi, joten erot Suomeen eivät ole niin valtavan suuria kuin jossain läntisissä ja eteläisissä osavaltioissa. Kaksi lähintä ruokakauppaa naapurustossani ovat Whole Foods, joka on varsin hintava ja terveellisyyttään ja ekologisuuttaan korostava markettiketju, ja Market Basket, joka vastaa paremmin mielikuvia amerikkalaisesta supermarketista ja joka on selvästi alemman keskiluokan ja työväenluokan suosiossa.

Hintatason puolesta suosin näistä jälkimmäistä, mutta huvin vuoksi käyn tekemässä valikoima- ja kohderyhmävertailua myös Whole Foodsissa. Siellä kohtaan pääosin oman sosioekonomisen ryhmäni edustajia, akateemisen koulutuksen saaneita ja kehoiltaan varsin urheilullisia nuoria aikuisia ja perheitä. Market Basketissa asiakkaina on selvästi enemmän latinoja ja afroamerikkalaisia, työväenluokkaisia eläkeläisiä ja kehoiltaan varsin eri kokoisia aikuisia ja lapsia. Molemmissa liikkeissä suomalaisen silmään pistää myös joidenkin työntekijöiden ikä: jotkut asiakaspalvelutyöntekijöistä olisivat Suomessa olleet jo useita vuosia eläkkeellä, mikä kertonee paikallisen eläkejärjestelmän suurista heikkouksista.

Kauppojen valikoimassa silmään pistävät erilaiset lähes valmiit tuotteet ”lisää vain muna”-taikinasekoituksista hyytelöjauheisiin sekä moniin erilaisiin nopeasti naposteltaviin vaihtoehtoihin, joita on tietenkin sekä suolaisia että makeita. Sokeria löytyy myös kaikkialta: jopa omenien luota hedelmäosastolta löytyy suklaadippejä hedelmien seuraksi. Erilaisia liha-, kala- ja äyriäisvaihtoehtoja on puolestaan koko valtaisan marketin levyinen hylly, josta löytää niin puolivalmisteita, valmiiksi paistettuja tuotteita ja eläinten osia jokaisen sekasyöjän makuun. Kasvisten ja hedelmien hinnat ovat puolestaan yllättäneet iloisesti, sillä ne eivät suomalaiseen hintatasoon tottuneelle tunnu mitenkään kohtuuttoman kalliilta (tosin hintatason arvioiminen suhteessa paikalliseen palkkatasoon on hankalaa).

Molempien kauppojen valikoimassa on yllätyksekseni laajasti tuotteita lihan ja maitotuotteiden korvaamiseen kasviperäisillä vaihtoehdoilla, vaikka ne ovat usein varsin hintavia eläinperäisiin vastineisiin verrattuna. Kun Suomessa ehkä yleisimmät tuotevaihtoehdot ovat kaurapohjaisia, täällä soija, manteli ja kookos ovat tutumpia ratkaisuja. Kauramaitoa löysin Market Basketin valtaisalta maitohyllyltä monien kasvijuomien seasta vain kaksi eri purkkia, joista toinen oli maustettu vaniljalla (”makumaidot” ovat aika yleisiä).

(Ehdin tässä tekstin kirjoittamisen lomassa käväistä Market Basketissa uudelleen ja muistin yhden erittäin oleellisen asian: kaupassa käyminen on varsin stressaavaa etenkin näin muutama päivä ennen kiitospäivää. Tavallisenakin päivänä ruokakaupassa on tärkeää pysyä koko ajan liikkeessä, sillä aina pysähtyessään on jonkun työntekijän tai asiakkaan tiellä, ja nyt juhlaruuhkassa tämä korostuu entisestään. Mikäli haluaa vertailla eri tuotevaihtoehtoja, pitää valmistautua siirtymään useamman kerran, jotta malttamattomat ja kiireiset pääsevät kulkemaan ohi.)

Naapurustoni Halloween-koristeet ovat vähitellen viimeisten parin viikon aikana vaihtuneet näyttäviin kiitospäivä- ja joulukoristeisiin.

Ruokaostosten ohella toinen arkipäiväinen kohtaaminen, jossa erot omien tapojen ja ympäröivien odotusten välillä korostuvat, on tietenkin vuorovaikutus eri ihmisten kanssa. Yhdysvaltalainen keskustelukulttuuri on stereotypian mukaisesti jonkin verran suomalaista avoimempaa ainakin sen suhteen, kuinka yleistä muutaman sanan vaihtaminen on myös tuntemattomien kanssa. Kuulumisten kysely ja hyvän päivänjatkon/illan/viikonlopun toivottaminen on odotusarvo, vaikka ero tässä Suomeen verrattuna ei tunnu mitenkään päätä huimaavalta. Ehkä isoin viime aikoina äkkäämäni ero liittyy hyvästien jättämiseen ja yhteisestä tapaamisesta poistumiseen: kun Suomessa on ainakin oman kokemukseni mukaan tavallista kiittää yhteisestä hetkestä, kertoa kuinka mukavaa oli ja jollain tavoin ilmaista, että tavataan uudestaan pian tai ollaan ainakin yhteydessä, täällä yksinkertainen kiitos oli mukavaa hei-riittää hyvin. Lähtemistä ei pitkitetä ja välillä huomaan, että joku ryhmästä on vain lähtenyt ilman, että lähtö kiinnitti omaa huomiotani.

Itse en ole kovin hyvä pienissä kohteliaisuussanoissa, joita täällä viljellään laajasti. ”Excuse me” kadulla tai kaupassa ohitettaessa (jalkakäytävät ova täällä aika kapeita), ”how are you” kaupan kassalla ja ”have a good one” hyvästejä jättäessä tuntuvat kovin väkinäisiltä ja saavat oman kieleni usein solmuun. Yleisesti kielitaito ei omalla kohdallani ole tuottanut juuri ongelmia, vaikka huomaan kyllä tietenkin selkeän eron sanavarastoni laajuudessa paikallisten akateemisen koulutuksen saaneiden kanssa. Etenkin harvinaisemmat ja vaikeammat adjektiivit ja verbit menevät välillä ohi, mutta maahanmuuttajakorttia käyttämällä on useimmissa tilanteissa helppo kysyä selvennystä. Tosin omien huomioideni mukaan moni muu ulkomaalaistaustainen tuleva on äidinkielestään huolimatta käynyt opintonsa englanniksi, joten kokonaan suomenkieliset koulut käyneenä lienen ainakin pieni poikkeus.

Kuten moni muu suomalainen vierasta kieltä käyttäessään tunsin etenkin alkuvaiheissa pientä epävarmuutta omasta ääntämyksestäni. Soinnilliset äänteet ja erilaiset konsonanttiyhdistelmät menivät aina välillä sekaisin ja osuivat vääriin kohtiin, mutta harjoituksen myötä myös ääntäminen on alkanut sujua paremmin. Lisäksi olen oppinut ajattelemaan, että tietenkin puhun englantia aksentilla sen sijaan, että ajattelisin puhuvani jotenkin väärin tai puutteellisesti. (Koen, että suomalainen aksentti tarvitsisi kielestä riippumatta jonkinlaisen kunnianpalautuksen. Liian moni on pelkää puhua vieraita kieliä juuri lausumisen vuoksi ja häpeää omaa puhetapaansa, vaikka muiden aksenttien kohdalla ei nähdä mitään vastaavaa ongelmaa.)

Täällä blogissa moneen kertaan mainitun Widener-kirjaston edustalle oli viime viikolla ilmestynyt ns. ”talviportaikko”. Ilmeisesti hiekoittamista helpompi ratkaisu talven liukkauteen on rakentaa kiviportaille puinen väliaikaisratkaisu ja sulkea loppuosa portaista köysillä. Samanlainen rakenne oli ilmestynyt myös muutaman muun kampuksen rakennuksen portaille.

Myös virallisten toimintatapojen ja käytännön elämän välillä esiintyvät erot ovat kokemukseni perusteella aika yleisiä. Oli kyseessä sitten vaatimus tietystä henkilöllisyyden todistamisen tavasta, ehdosta allekirjoittaa vastuuvapauslomake tai yliopiston byrokratiasta, useimmissa tilanteissa on mahdollista toimia lopulta toisin kuin tiukoilta kuulostavat ennakkoehdot edellyttävät. Yksinkertaisena esimerkkinä toimikoon Harvardin kirjastojen toiminta: Widener-kirjastossa (samoin kuin Suomessa esimerkiksi Kansalliskirjastossa) on varattavissa tutkijapaikkoja (engl. carrels), joihin kuuluu pöytä, lukollinen kaappi ja pieni kirjahylly. Paikkaa haetaan nettilomakkeen kautta ja lomaketta edeltää listaus ehdoista, ketkä voivat paikkaa hakea, ja huomautus, että paikoista on kova kysyntä, joten kaikille niitä ei riitä. Kokeilin onneani ja hain omaa työpöytää, vaikka ehtojen mukaan minulla vierailevana tutkijana ei välttämättä olisi ollut tähän oikeutta. Noh, lopulta sain muutaman viikon odottelun jälkeen sähköpostin, jossa minua kehotettiin valitsemaan pari mieleistä pöytävaihtoehtoa, joista sitten katsottaisiin mikä olisi vapaa. (En lopulta ottanut pöytää, sillä lopulta viihdyn vaihtelevissa ympäristöissä ja työni kulkevat mukanani.)

Tiukat ehdot siis lienevät lopulta keino varmistaa yritysten ja instituutioiden selusta tarvittaessa, ei niinkään noudattaa ehtoja pilkuntarkasti jokaisessa yksilötapauksessa. Ehdot tuntuvat usein vähän kohtuuttomilta ja hassuilta: tein ajanvarauksen paikalliseen pienyritykseen ja osana varausta minun tuli vakuuttaa, etten ole varausta edeltävän kahden viikon aikana liikkunut omien arkiympyröideni ulkopuolella. Toki pandemia-aikana matkustuksen välttäminen on ihan kohtuullinen pyyntö, mutta en ollut aivan varma, saisiko ennen tapaamista käydä eri ruokakaupassa kuin yleensä, käydä museossa tai poistua kuntarajan yli Bostonin puolelle, jos en päivittäin muutenkin näin tee.

Kaksi kalkkunaa päiväkävelyllä.

Ja mikään Yhdysvaltojen kummallisuuksia käsittelevä teksti ei ole valmis ilman mainintaa kaduilla vaeltavista kalkkunoista. Nämä kaksi eivät noudattaneet liikennesääntöjä, mutta eivät myöskään hätkähtäneet lähelle hiippaillut valokuvaajaa. Jottei tämä teksti paisu enää pidemmäksi, kirjoitan joskus toiste vielä tarkemmin yliopistomaailmasta ja siellä huomaamistani eroista Suomeen verrattuna.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s