Vuosi sitten heinäkuussa yritin kuumeisesti saada varattua viisumihaastatteluaikaa Yhdysvaltojen Suomen suurlähetystöön. Kun ainoat varattavissa olevat ajat menivät vuoden 2022 puolelle ja haastattelun nopeutuspyynnöstä ei kuulunut mitään, päädyin luopumaan Bostonista jo vuokraamastani asunnosta. Olin jo varma, että joutuisin lykkäämään lähtöä ainakin kuukausilla ellen jopa vuodella, mutta lopulta matka Yhdysvaltojen lähetystöön Pariisissa elokuun puolivälissä pelasti tilanteen ja pääsin lähtemään Atlantin yli syyskuussa.

Nyt vuotta myöhemmin on helppo todeta, että lähdön kiemuroista huolimatta kaikki kääntyi lopulta parhain päin. Vuosi Yhdysvalloissa on kulunut valtavan nopeasti, mutta se on myös antanut valtavasti. Oman tutkimukseni kannalta on totta kai ollut ensiarvoisen tärkeää päästä arkistoihin sekä tutustumaan yliopistojen kampuksiin, kirjastoihin ja opiskelijaelämään. Käytännön kokemus Yhdysvalloista on auttanut minua hahmottamaan uudella tavalla sekä sen menneisyyden, jota väitöskirjassani käsittelen, että sen nykyisyyden, jonka osaksi valmis tutkimukseni asettuu. Historiantutkimuksessa ei ole koskaan kyse vain menneisyydestä, sillä historiaa kirjoitetaan aina nykyhetkestä käsin. Kuitenkin elämä Yhdysvalloissa avasi itselleni aivan uudella tavalla niitä etuoikeuksien valtarakenteita, joiden valtaa tutkimuksessani puran ja jotka ovat myös vahva osa maan nykyhetkeä. Ilman mahdollisuutta asua Yhdysvalloissa pidempään olisi tuleva väitöskirjani varmasti varsin erilainen ja köykäisemmin kontekstissaan kiinni kuin mitä se tulee (toivottavasti) tämän reissun jälkeen olemaan.

Akateemisen annin lisäksi olen nauttinut vuoden aikana kaiken uuden kohtaamisesta. Oli kyseessä sitten uudet ihmiset, uudet käytöstavat tai uusi ympäristö, uutuudenviehätys on ollut samaan aikaan sekä lempiasiani Yhdysvalloissa että vienyt kaikkein eniten energiaa. Uutuus pakottaa haastamaan omat totunnaistavat ja havainnoimaan asioita uudesta kulmasta, mutta samalla kun ympärillä kaikki on uutta, ei pääse hengähtämään hetkeksi tuttuuden keskellä. Syksyn aikana ja alkuvuodesta tartuin innolla kaikkiin mahdollisuuksiin kiinni, mutta kevään aikana olen huomannut väsymyksen kasvavan vähitellen, kun uutuus on turruttanut aistit eikä sitä ole ehtinyt käsitellä elämän tahdissa. Samaan aikaan siis en vaihtaisi mitään kokemusta pois, mutta olen enemmän kuin valmis palaamaan ainakin hetkeksi Suomeen kaiken tutun keskelle.

Kaikki uusi on tuonut mukanaan paljon kasvua sekä akateemisella mittaristolla että ihan omassa ihmisyydessäni. Suurten muutosten sijaan olen kurottanut kohti niitä piirteitä, jotka tuntuvat eniten omiltani, ja kulkenut kauemmas muiden katseen määräysvallasta. Hyvänä esimerkkinä toimivat nämä blogitekstit: nautin siitä, että kirjoittamisesta on tullut osa arkeani, vaikka kirjoittamisen ja tekstien julkaisun kautta asettaa itsensä jatkuvasti muiden silmien alle. Tekstien kautta sekä kokeilen omaa ääntäni, ilmaisen itseäni ja harjoittelen muiden tavoittamista kirjoitettujen sanojen avulla. Kaikkeen tähän olen vähitellen rohkaistunut viimeistään Yhdysvaltojen vuoden aikana.

Ehkä löydän paremman näkökulman kuluneen vuoden antiin vasta etäisyyden päästä ja kotiinpaluu häämöttääkin nyt vain parin päivän päässä. Ensin on vielä vuorossa Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivän viettoa maanantaina 4. heinäkuuta ja sitten tiistaina lennän ensin Bostonista New Yorkiin, mistä Finnairin suora lento Helsinkiin laskeutuu keskiviikkona aamupäivällä. Sen jälkeen vuorossa on odotettu kuukausi mökkeilyä ja kuluneen vuoden sulattelua ennen paluuta arkeen Helsingissä. Silloin onkin edessä samaan aikaan uudet ja vanhat kuviot, kun palaan ensi kertaa pandemian vuoksi yliopiston ”lähiarkeen” väitöskirjatutkijana.