New Havenissa on tällä hetkellä ihan liian kuuma.

Lämpötila on viime päivät ylittänyt 30 astetta ja yhdistettynä korkeaan ilmankosteuteen ulkona oleskelu on melko tukalaa. Ihmiset hikoilevat, asfaltti pehmenee ja takertuu kengänpohjiin, roska-astiat löyhkäävät, eläimet nääntyvät, ilmastointilaitteiden kohina kuuluu kaikkialla naapurustossa. Oma naapurustoni on täynnä ihmisiä vasta, kun aurinko on jo laskenut ja ilma vähän viilennyt, sitä ennen valtaosa kiiruhtaa suoraan kotiin tai töihin ilmastointilaitteen luo.

Kaiken kuumuuden keskellä luokka- ja sukupuolisidonnainen sopivuus tietenkin edellyttää, etteivät kuumuuden vaikutukset saa näkyä etenkään naiseksi luettavassa kehossa. Kuumuudessa on pakko elää ja olla ja siten käyttää kehoa, mutta keho ei saa mielellään reagoida kuumuuteen – ainakaan näkyvästi. Siispä kaikenalaiset kosteat läikät vaatteissa ovat kiellettyjä tai ainakin ehdottomasti anteeksipyytelemisen arvoisia, hajut puolestaan aivan totaalisen häpeällisiä ja aurinkorasvarannut kyynärtaipeissa tai korvan takana saattavat menetellä, mutta niitäkin pitäisi osata välttää. Normatiivinen naisellinen keho on siis hietön, raikas, hoikka ja puhdas, kohtasi se ulkona millaisen sään tahansa. Normeissa on tosin se ikävä puoli, että hyvin harva keho taipuu niihin ongelmitta ja päivästä toiseen. Tarvitaan siis monenlaisia kehon muovaamisen, käytön ja esittämisen keinoja, jotta oma kehollinen olemus säilyy mahdollisimman norminmukaisena. Koska norminmukaisuushan on tietenkin keskiluokkaisuuden tärkein pääoma.

Pukeutuminen on useimmille se ensimmäinen päivän päätöksenteon hetkistä. Miten samaan aikaan sekä helpottaa oloa tukalassa kuumuudessa, mutta samalla olla kaikin puolin sovelias? Erilaisia rajanvetoja ovat muunmuassa mutta eivät pelkästään: Mitä osia kehostani voin paljastaa tai mitä minun tulee peittää (tähän vaikuttavia tekijöitä ovat mm. iho-ongelmat, ihokarvat, arvet, lihavuus, laihuus, raskausarvet, se, mistä kehonosistaan pitää tai on pitämättä ja mitkä kehonosat saa yleisten sopivaisuussääntöjen mukaan näyttää, kaikki elämän aikana kuullut kommentit omasta kehosta, sen analysointi, mitä muut näkevät kehossani, seksualisoivan katseen paino ja/tai pelko, omat käsitykset siitä, mikä on kaunista ja mikä ei, oman identiteetin muovaaminen ja esittäminen jne.)? Millaista peittämistä ja paljastamista pidetään sopivana oman viiteryhmäni/työpaikkani kontekstissa (koskettaa sekä ihoa, eri kehonosia että esimerkiksi alusvaatteita – saavatko rintaliivien rajat tai olkaimet näkyä?) ja haluanko välittää siitä tänään vai toimia sitä vastaan?

Liikkumisen tavat kietoutuvat tiukasti yhteen pukeutumisen ja sen rajojen ja mahdollisuuksien kanssa. Kehollisesti raskaammat liikkumismuodot kävelystä pyöräilyyn asettavat pukeutumiselle tiukemmat reunaehdot kuin mahdollisuus turvautua johonkin moottoriajoneuvoon. Viimeistään tässä vaiheessa täytyy huomata, kuinka vahvasti yhteiskuntaluokka ja rodullisuus ovat läsnä kehoille asetetuissa normeissa, rajoissa ja mahdollisuuksissa. Kävely, siis kehon aktiivinen käyttäminen, mutta tuo apostolinkyytinäkin tunnettu halpa liikkumismuoto, altistaa hielle ja helteelle, kun taas varallisuus ja luokkastatus antavat mahdollisuuden välttää molempia ilmastoidun autokyydin muodossa. Toki joukkoliikenne on myös ainakin periaatteessa ja ainakin täällä New Havenissa vaihtoehto, mutta se kulkee harvoin ovelta ovelle ilman tarvetta vaihtaa kulkumuotoa, joten tätäkin kautta altistaa itsenä kehon kosteudelle ja myös muille kuumuuden haittavaikutuksille. Siispä pukeutumisessa täytyy huomioida päivän kulku ja tehdä päätöksiä reiteistä paikasta toiseen. Jos kävely valikoituu päivän kulkutavaksi, on sekä oman hyvinvoinnin että hien välttelyn vuoksi hyvä valita tien varjoisa puoli.

Kun kotoa on päässyt siirtymään eteenpäin, kohtaamisissa toisen ihmisen kanssa (etenkin jos oma olemus on jotenkin nuutunut tai jopa hikinen) säätila pitää ottaa vähintään puheeksi mahdollisimman pian. Näin keskustelukumppani ymmärtää, että ”enhän minä muuten näin epäsopivasti olisi, mutta kun ei ole muuta vaihtoehtoa.” Toisaalta tätä kautta voi helposti muodostaa myös yhteenkuuluvuuden siteen, kun kumpikin osapuoli saa synninpäästön ja helpottua, kun hikisyys ei ollutkaan vain oma häpeä. Toki kuitenkin tämänkin jälkeen sosiaalisissa kohtaamisissa on hyvä monitoroida oman kehonsa ulkomuotoa ja etäisyyksiä muihin mahdollisten hajujen varalta sekä pohtia, paljastaako käsien nostaminen hikiläikät kainaloissa. Sillä lopulta tätä vartenhan kaikki varautuminen ja valmistautuminen on tapahtunut, oman kehon yleisö odottaa pääosin oman kodin ulkopuolella ja koostuu kaikista toteutuvista ja toteutumatta jäävistä katseista, vaikka tietenkin se ankarin kriitikko usein asuu kehon kanssa samassa osoitteessa.

Ps. Pidetään Suomessa kiinni puista kaupunkialueilla ihan tulevaisuutta ajatellen, jooko? Täällä niitä riittää ja elämä helteessä ilman mitään varjoja olisi ihan hirveää.