Aloitteleva asiantuntija

Yllä olevan kuvan otin viime joulukuussa ensimmäisen konferenssiesiintymiseni jälkeen. Kuten ajankohdasta ja kuvan taustasta voi päätellä, se on otettu kotonani ja esiintyminen hoidettu etänä kotikoneiden äärellä istuvalle yleisölle. Helsingin yliopistossa pidetty Maple Leaf and Eagle-konferenssi oli tarkoitus pitää jo toukokuussa 2020, mutta kuten kaikki muutkin kyseisen vuoden suunnitelmat, myös kyseinen konferenssi piti aikatauluttaa uudelleen.

Konferenssi osui lopulta aika täsmällisesti oman urataipaleeni murroskohtaan. Joulukuussa olin jo saanut tietää, että minusta tulee vuodenvaihteessa väitöskirjatutkija ja tohtorikoulutettava, mutta työsuhde tai jatko-opiskelijuus eivät olleet vielä virallisesti alkaneet. Vaikka kyseinen esiintyminen ei ollut millään tavalla käänteentekevä ja oli lähinnä harjoittelua omista tutkimusaiheista kertomiseen, se silti edusti itselleni eräänlaista alkua ja hyppyä opiskelijasta kohti jonkinlaista aloittelevaa asiantuntijuutta.

Sittemmin olen havainnut, että asiantuntijaksi kasvaminen on pitkä tie. Väitöskirjaprojektia aloitellessani tuntuu, että kaikki oma osaaminen hajoaa ja pirstaloituu. Ei niinkään siksi, ettei osaamista olisi tai että se jotenkin katoaisi olemattomiin, vaan siksi, että oma osaaminen kontekstualisoituu uudelleen. Maisteriksi valmistuessa sai kokemuksen siitä, että oma osaaminen on ainakin todistuksen veroista ja tiettyyn oppiarvoon oikeuttavaa ja että vaikken tiedä kaikkea, riittää panokseni tähän asti ja tässä sitä ei kuka tahansa voi ylittää.

Sen sijaan väitöskirjatutkijuus asettaa pienen ihmisen uudelleen aloittelijan asemaan ja itseään viisaampien joukkoon. Kun toimii jatkuvasti niiden kanssa, joilla on korkeampi oppiarvo ja pidempi akateeminen ura, hahmottaa vahvasti sen, kuinka paljon jää vielä oman tietämyksen ulkopuolelle ja kuinka oma tietämys ei riitä vielä kaikkialle tai kaikkiin keskusteluihin ainakaan tasavertaisen osallistujan roolissa vaan useammin tarkkaavaisen kuulijan.

Toisaalta myös asema tutkijana, akateemisen yhteisön jäsenenä ja puolustajana asettaa uudenlaisen vastuun perustelemiseen kykenevästä asiantuntijuudesta ja yhteiskunnallisena kommentaattorina toimimisesta. Näin myös osaamisen odotuskenttä laajenee yhtä pientä gradua paljon isommaksi, kun haltuun pitäisi ottaa koko oma tutkimusaihe, koko menneisyys, koko Yhdysvallat, koko kulttuuri, koko koulutuskenttä, koko ihmisyys.

Toki ihanteena olisi kasvaa asiantuntijana koko oman uransa ajan, joten osaamispaineiden asettaminen uran alkuvaiheisiin ei liene järkevää. Silti niiden tunteminen on täysin ymmärrettävää, sillä asiantuntijaksi opettelemiseen ei ole olemassa oppikirjaa tai selkeitä uraportaita, vaan ne tulee löytää itse. Konkreettisten tavoitteiden asettaminen (pelkästään väitöskirjan valmistumisen lisäksi) sekä niitä kohti pyrkiminen onkin keskeinen haaste kenelle tahansa aloittelevalle tutkijalle.

Itselleni tärkeää on luoda jollain tapaa lisää tilaa sille kaikelle aloittelijuudelle, hapuilulle ja epämääräisyydelle, jotka leimaavat niin monien vastavalmistuneiden ja työuraansa aloittelevien elämää. Tärkeämpää kuin pyrkiä näennäiseen varmuuteen on omasta mielestäni kulkea epävarmuutta kohti ja katsoa, mitä sen takaa löytyy. Joskus se voi yllättää – itsekin päädyin sitä kautta väitöskirjatutkijaksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s