Euroopassa tällä hetkellä tapahtuu isoja asioita ja kaikki sanat aiheesta tuntuvat pieniltä, turhilta ja voimattomilta. Kun tilannetta on seurannut täältä kaukaa valtameren takaa, kaikki käänteet torstaihin saakka tuntuivat vain pitkän valtapelin siirroilta, joilla tilanne eläisi taas vähän sinne ja vähän tänne, mutta jähmettyisi sitten taas paikoilleen. Sitten yhtäkkiä otettiinkin peruuttamattomia askeleita toisaalta kohti tuntematonta, toisaalta…

Ah, arkistot, nuo pölyisinä pidetyt aarreaitat, joita ilman ei tutkija selviäisi. Arkistot ovat herättäneet tunteita ja mielipiteitä niin kauan, kuin arkistolaitos on ollut olemassa ja sitä on tutkimukseen hyödynnetty. Mielikuva hämähäkinseittien peittämistä loputtomista kirjahyllyistä hämärissä saleissa perustuu enemmän 1800-luvun romantisointiin kuin nykyajan huipputeknologiaa hyödyntäviin ja ajan hermolla toimiviin arkistointikoneistoihin. Näin 2020-luvulla arkistoissa työskentelevänä tutkijana sanoisin,…

Nämä blogitekstit ovat saaneet elää hiljaiseloa viime viikot. Tammikuun lopussa auenneet arkistot veivät ajan ja energian eikä kovin märkä, samea ja harmaa sää ainakaan antanut lisää voimia. Parin viikon takainen lumimyrsky toi tännekin isot kinokset, jotka ovat kuitenkin jo melkein maan tasalla, ja kävelyteillä pääsee kahlaamaan lätäköissä ja luistelemaan jäällä vuoropäivinä. Talvi on sään puolesta…

Tutkijana joutuu myöntymään hitaasti soljuvaan etenemiseen, kitkaan muutosten edessä, haparointiin kohti uutta ja tuntematonta. Oma mieli laukkaa helposti hirveää tahtia eteenpäin ja paine edetä, osoittaa kehitystä ja tuottaa tuloksia piiskaa kiihdyttämään tahtia. Hitaus on kuitenkin taipumaton herra, joka ei suostu jouduttamaan askeltaan edes uhkavaatimusten edessä. Siksi onkin parasta vain taipua sen tempoon ja antautua matkaan…

Koronaelämää molemmilla puolilla valtamerta on elelty jo tovi, mutta kuluva viikko inspiroi allekirjoittanutta kirjoittamaan tarkemmin elämästä pandemian keskellä täällä Yhdysvalloissa. Syitä on kaksi: altistuin itse (tiettävästi) ensi kertaa lähipiirini koronatartunnalle ja sain kolmannen rokoteannoksen käsivarteeni. Tavallaan oli jo aikakin, että kumpikin näistä tapahtui. Altistumisten välttäminen kaksi vuotta on ollut jonkinlainen ihme ja toisaalta Suomessa olisin…

Uusi vuosi hiipi sisään vähän varkain vain hetki sen jälkeen, kun olin palannut takaisin Yhdysvaltoihin joulunvieton jälkeen. Vaikka ehdin jo viime vuoden viimeisessä tekstissä kerrata kulunutta vuotta ja kirjoitin väitöskirjani taipaleesta tähän saakka, tuntuu silti hurjalta ajatella, että aika tasan vuosi sitten sain virallisen kutsun viettää lukuvuosi Harvardissa. Siitä oli toki vielä monta askelta matkan…

Aika ja kokemukset ajasta ovat hirveän mielenkiintoisia tutkimuskohteita ja historiantutkimuksessa ne ovat aina lähellä. Ajan kuluminen myös omassa elämässä pakottaa ajoittain reflektoimaan kaikkea kuukausiin mahtunutta – välillä aika on takertunut tiukasti hetkeen, välillä se on liukunut ja luisunut eteenpäin jäisellä polulla eikä hetkestä saa kiinni edes hanskat kädessä. Kuluva vuosi alkoi vasta ja kohta vuosiluvun…

Noin kahden ja puolen kuukauden elelyn jälkeen arki Cambridgessä on jotensakin tasaantunut. Toki kaikkea uutta tulee vielä paljon vastaan ja yliopistolla luoviminen vaatii uusien asioiden opettelua viikoittain, mutta nyt minulla on ainakin hetkellisesti tunne siitä, että osaan suunnitella päiväni ja ennakoida elämääni. Tiedän, missä ovat rauhallisimmat työskentelypaikat kampuksella, miten kommunikoida eri arkistojen kanssa tai mitä…

Viimeiset pari kuukautta olen ollut oman elämäni antropologi. Kun muuttaa uuteen ympäristöön, uusien ihmisten keskelle, kauas pois omista tutuista kaduista ja tavoista olla olemassa, päätyy auttamatta tarkkailijan asemaan. Täytyy oppia tunnistamaan käytösmalleja, keskustelemaan oikealla tavalla ja sulautumaan ainakin jotensakin joukkoon. Samalla tulee huomanneeksi, miten jotkut aiemmin tavallisuudessaan huomaamattomat rituaalit ja tavat toimia herättävät ikävää poissaolollaan….